HENRY LEPIST

Jukolan heimon jäsen

HENRY LEPIST

Viron lahja Suomen makumaailmaan. Huippukokki Henry Lepist tietää miten juustoista loihditaan yllättäviäkin yhdistelmiä. Hän on tehnyt myös yhdessä Risto Mikkolan kanssa kirjan, joka kertoo arjen luksusruoasta. Päivätyönään hän kouluttaa uusia tähtiä Suomen kulinaariselle taivaalle ravintolakoulu Perhon opetusravintolassa. 

Miten juustoilla voi tuoda arkiruokaan ripauksen luksusta?

Käytän juustoa ruoanlaitossa päivittäin: keitoissa, pastoissa tai sellaisenaan leivän päällä. Yleensä käytän suomalaisia perusjuustoja, kuten edamia ja kermajuustoa. Jos ja kun haluan vähän luksusta ruokaan, esimerkiksi viikonloppuisin, valitsen vähän parempia juustoja. Täyteläisen pehmeät juustot, kuten Jukolan Aito Cheddarit, sopivat perheemme ruokapöytään erinomaisesti. Vaihtamalla perusjuustot ruoanlaitossa hieman parempiin, löytyy uusia hienoja makuja ja luksusta. Kokeile vaikka Jukolan Aito Cheddar mustapippuria makaronilaatikon päällä. 

Millä tavoin yllättäisit Aito Cheddarilla?

Vaikka olenkin kotoisin Virosta, on sydäntäni lähellä myös italialainen ruokakulttuuri ja saapasmaan herkut ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Yksi niistä on ylitse muiden: risottopallukka eli arancini. Edellispäivän risoton jämistä loihditaan paneroimalla ja uppopaistamalla erinomainen makuelämys. Arancinin tärkein raaka-aine risottoriisin lisäksi on parmesanjuusto. Yllätin kerran italialaiset vieraat vaihtamalla parmesanin Jukolan Aito Cheddariin. Vieraiden mielestä Aito Cheddar sopi siihen jopa paremmin kun parmesan, kermaisen täyteläisen maun takia. Hienoja yllätyksiä makumaailmassa syntyy näinkin. 

Oletko jo löytänyt juustojen monet mahdollisuudet?

Meillä Jukolan Heimoon kuuluville juusto symboloi nautintoa, irrottautumista arjen pyörteestä ja uusien makunautintojen etsimistä. Jos tunnet vetoa juustohin ja erityisesti Aitoihin Cheddareihin, hae mukaan Jukolan Heimoon. Kuulet pian lisää mitä kaikkea tämä pitää sisällään. Herkutellaan yhdessä.